Miksi :Duunia?

Duunian arvopohja

Välittäminen on Duunian toiminnan ydin. Meille se ei ole vain sana tai työnkuva – vaan tapa kohdata ihmiset. Haluamme aidosti huolehtia sekä asiakkaistamme että työntekijöistämme, emmekä jätä kumpaakaan yksin haastavissakaan tilanteissa. Luomme ympäristön, jossa jokainen tuntee itsensä arvostetuksi ja kuulluksi. Tarjoamme työntekijöillemme tueksi tehtyihin tunteihin perustuvan kannustavan palkitsemisjärjestelmän, joka koskee sekä toimisto- että vuokratyöntekijöitä.

Kuuntelemme jatkuvasti palautetta ja toiveita sekä työntekijöiltä että asiakkailta – ja kehitämme toimintaamme niiden pohjalta. Emme tyydy keskinkertaiseen, vaan uskomme jatkuvaan kehitykseen, sillä jokainen askel eteenpäin on meille ottamisen arvoinen. Meille on tärkeää löytää jokaiseen duuniin juuri se oikea :Duunari.

Duunian tarina

Duunia Henkilöstöpalvelut Oy perustettiin kesällä 2021. Alusta asti tavoitteemme on ollut rakentaa henkilöstöpalveluyritys, joka välittää aidosti kaikista sidosryhmistään. Toimintamme alkoi kokkien rekrytoinnilla Filippiineiltä, ja tarjoten samalla työtä ja elämää myös heidän perheilleen Suomessa. 

Vuosien varrella toimintamme on laajentunut uusille toimialoille, esimerkiksi sijaistyövoimaan varhaiskasvatuksessa. Työvoiman maahantuonti on sittemmin jäänyt, mutta olemme edelleen vahvasti mukana ravintola-alalla – ja laajennamme jatkuvasti toimintaamme. 

Välitämme myös vaikeina aikoina

Välittäminen näkyy arjessamme – myös vaikeina hetkinä. Emme pelkää tarttua asioihin silloin kun kaikki ei mene suunnitellusti. Emme hyväksy syrjivää tai loukkaavaa käytöstä, ja pidämme huolen siitä, että jokaista kohdellaan tasa-arvoisesti.

Käymme tarvittaessa palautekeskusteluja ja tuemme työnantajia sekä työntekijöitä löytämään ratkaisuja, jotka ohjaavat kohti yrityksemme arvojen mukaista yhteistyötä ja kehitystä.

Meillä välittäminen on osa jokaista työpäivää. Ota yhteyttä niin jutellaan lisää.

Ota yhteyttä

Jenna Andersson

Jenna Andersson

Hoiva toimiala
050 553 7988
jenna@duunia.works

Oskari Lemetyinen

Oskari Lemetyinen

HoReCa toimiala
040 923 1321
oskari@duunia.works

Eevi Nieminen

Eevi Nieminen

Tapahtuma-ala
044 295 6853
eevi@duunia.works

Kari Haapalainen

Kari Haapalainen

Hallinto, myynti, muut toimialat
040 746 4419